Voeha Wit
Silkinpehmeä wit, yksi kotipanimon kruununjalokivistä! Ylivoimeisesti yksi haasteellisimmista oluista saada onnistumaan erinomaisesti. Witin historia yltää kauas 1400-luvulle Belgian ja Hollannin alueelle. Yksi varhaisimpia witbierpanimoita, ja nykyisin ylivoimaisesti tunnetuin witbierpanimo, on Hoegaardenin luostaripanimo Belgiassa. Hoegaardenista on tullut monelle jopa synonyymi witbierille. Witbier on kuitenkin vähitellen yleistymässä ja Suomestakin alkaa löytymään wit-tarjontaa Hoegaarden-kontekstin ulkopuoleltakin. Onhan wit mitä parhain kesäolut!
Mikä witbieristä sitten tekee niin erityisen haasteellisen? Raaka-aineteknisesti, jos teemme witin perinteitä kunnioittaen (miksi emme tekisi?), vaikeuskerrointa lisää runsas mallastamattoman vehnän osuus, joka on vehnäoluthenkisesti noin 50% koko mallasmäärästä. Mallastamaton vehnä on käytännössä katsoen pelkkää tärkkelystä ja proteiinia. Tämä tarkoittaa sitä, että yksinkertainen yksivaiheinen mäskäys ei tule kuuloonkaan, vaan vehnän tärkkelykset ja proteiinit täytyy nuijia ojennukseen ennen kuin ne saatellaan alfa- ja beta-amylaasientsyymien armoille mäskäyslämpötiloihin.
Mallastamaton vehnä antaa witbierille sen ominaisen vaalean samean värin, vehnäisen makunsa ja silkkisen paksun suutuntuman. Tämä kombinaatio yhdistettynä witbierin raikkauteen ja todella herkkään makumaailmaan tuo toisen puoliskon witbierin haasteellisuudesta: Witbier on tasapainoakrobatiaa parhaimmillaan/pahimmillaan. Pienikin virhearvio maustamisessa, mallasvalinnoissa, hiivauksessa, käymisessä, humaloinnissa tai mäskäyksessä humpsauttaa muutoin erinomaisen witbierin keskinkertaiseksi. Witbier on armoton olut tekijälleen ja siispä hatunnostot kaikille pienemmille panimoille, joilla riittää ruista (tai vehnää) ranteessa saada kelvollinen witbier markkinoille.
Kriittiset mitat:
Maltaat:
Vehnämallashiutale, 2,0 kg (45,5%)
Viking Pilsner, 2,0 kg (45,5%)
Viking Munich, 200g (4,5%)
Ohrahiutale, 200g (4,5%)
Vesiprofiili:
Ca+2: 60
Mg+2: 5
Na+: 10
Cl-: 95
SO4-2: 55
HCO3-: n/a
pH: 5,3
Mäskäys:
20 min @ 43 C, vettä 8,0 litraa
75 min @ 66 C, vettä 14,5 litraa
10 min @ 76 C, vettä 21,0 litraa
Huuhtelu: 10 min @ 76 C, vettä 9,0 litraa
Humala:
East Kent Goldings (6,5% AA), 25g, 60 min
Muut:
Kuivattu curacaonkuori, 8g, 20 min
Kamomilla, 1,5g, 5 min
Korianterinsiemenet, 15g, 5 min
Kuivattu curacaonkuori, 7g, 5 min
Hiiva:
Wyeast Belgian Witbier 3944
0.75 miljoonaa solua per ml per Plato.
Käyminen 19 C:ssa. Kun käyminen rahoittui, siirto huoneenlämpöön.
Arkistojen kätköistä löytyi tämä ensimmäinen wit-resepti, joka syntyi maaliskuussa 2016. Pidän erityisen paljon sekä vehnä- että belgioluista, joten mikäpä olisikaan parempi olut ottaa valmistuslistalle kuin belgialainen vehnäolut. Koska vehnän kanssa puljaamisesta kokomallaskontekstissa ei tuolloin vielä ollut juurikaan kokemusta, päätin lähteä nössösti liikkeelle "vale-witillä" ja valitsin vehnäraaka-aineeksi mallastetun vehnähiutaleen.
Mäskäyksessä on kolme vaihetta: Suhteellisen matala proteiinitauko 43 C:ssa, jotta tuossa vaiheessa vielä erittäin paksun mäskin proteiinit menisivät mahdollisimman tehokkaasti paloiksi. Mäskäys vähän kuivemman oluen saamiseksi 66 C:ssa. Loppuun vielä mashout vehnähyytelön takia 76 C:ssa. Vesiprofiilina laiskasti Brewer's Friendin defaultti "Light and malty". Tehot oli ilahduttavasti yli 80%. Keitto eteni ilman sen suurempia tapahtumia.
Tähän olueen myös meni 1,5 litraa hapatettua vierrettä tavoitteena tuoda historialliselle witille ominaista pientä happamuutta. Vierteen osittaista hapattamista käsittelen yksityiskohtaisemmin jonakin toisena kertana. Tämä olut oli ensimmäinen, missä moista tekniikkaa kokeilin. Näin jälkikäteen teorisoituna idea oli potentiaalinen, mutta hapanvierrettä oli aivan liikaa. Ehkä puoli litraa olisi ollut soveliaampi. Lisäksi lisäsin hapanvierteen keittymään suhteellisen aikaisessa vaiheessa, jolloin herkullisimmat hapanvierteen aprikoosimaiset aromit haihtuivat ilmaan.
Keittelyiden jälkeen vierteen jähdytys 19 C:een ja hiiva startterista töihin. Wyeastin 3944 kävi hitaasti ja hiiva muodosti suunnattoman kräusenin! Kolmen viikon jälkeen käyminen voitiin vihdoin todeta päättyneeksi ja siirtyä pullotukseen. Hiiva oli tuottanut kosolti rikkiyhdisteitä ja käymispullo tuoksahti perin viheliäältä. Kun rikki vähitellen haihtui tuli tilalle herkullinen witille ominaiset mausteiset aromit. Hiilihapotus suhteellisen ronskisti 3.0:aan.
Lopputuomio:
Oluesta tuli pääosin hiivan ansiosta hyvin witmäinen, mutta runko oli ohuempaa kuin motivaatiokonsultin substanssiosaaminen. Tämä saattoi johtua ehkä liiankin tehokkaasta proteiinirestistä, millä on taipumusta, varsinkin lämötila-alueen alarajoilla, ohentaa runkoa kosopäin. Myös vehnän maku oli erittäin heikko. Ohut runko ja vaimea maltaisuus entisestään korostivat pieneksi tarkoittamaani happamuutta. Oluen mausteet olivat kuitenkin erittäin hyvin tasapainossa ja juuri sopivasti taka-alalla. Vaikkei tästä nyt varsinaisesti witiä tullutkaan, olut oli kuitenkin omalla tavallaan perin onnistunut ja erittäin raikasta kesä- ja saunajuotavaa! Olut osallistui vuoden 2016 Valtakunnalliseen kotiolutkilpailuun sijoittuen kolmanneksi belgialaisten ja vehnäoluiden sarjassa.
Maltaat:
Mallastamaton vehnä, 2,0 kg (41,2%)
Viking Pilsner, 2,0 kg (41,2%)
Viking Munich, 200g (4,1%)
Kaurahiutale, 400g (8,2%)
Panimosokeri, 250g (5,2 %)
Vesiprofiili:
Ca+2: 15
Mg+2: 17
Na+: 36
Cl-: 39
SO4-2: 42
HCO3-: 62
pH: 5,3
Mäskäys:
20 min @ 53 C, vettä 12,0 litraa
90 min @ 67 C, vettä 18,0 litraa
Huuhtelu: 10 min @ 77 C, vettä 12,0 litraa
Humala:
Saaz (3,3% AA), 25g, 60 min
Saaz (3,3% AA), 25g, 5 min
Muut:
Kuivattu curacaonkuori, 7g, 20 min
Kamomilla, 1,5g, 5 min
Korianterinsiemenet, 12g, 5 min
Tuore sitruunankuori, 8g, 5 min
Hiiva:
White Labs Belgian Wit WLP400
0.75 miljoonaa solua per ml per Plato.
Käyminen 20 C:ssa. Kun käyminen rahoittui, siirto huoneenlämpöön.
Keväällä 2017, vuosi ensimmäisen Voeha Witin julkaisun jälkeen, oli jatko-osan vuoro. Resepti on copy-pastea aikaisemmasta. Pieninä muutoksina viimeinen curacaolisäys on korvattu tuoreella sitruunankuorella, korianterin määrää on hieman tiputettu, mäskäysprofiili on vaihdettu Mosherin witiin, humalaksi on pistetty Saazia ja Wyeastin hiivan tilalla on White Labsin vastaava WLP400. Isompana muutoksena tällä kertaa päätin hypätä pimeään ja kokeilla mallastamatonta vehnää. Edellisen witin korkea tehokkuus valoi uskoa siihen, että mallastamaton vehnä olisi vain marginaalisesti huonompi samalla steppimäskäyksellä. Steppaamallahan sitä munkitkin witinsä tekivät, niin miksen sitten minäkin! Laskelmien pohjaksi otin 70%:n tehokkuuden. Paskanamrjat, eihän se mihinkään mäskääntynyt! Tehot jäivät alle 60%:n ja tätä vajausta jouduin kompensoimaan vähentämällä oluen määrää ja lisäämällä sokeria. Myös vierre oli kirkasta, lähes pilsnermäistä, eikä samean vehnäistä mitä olisi odottanut. Käydessään tämäkin olut melkein puski kräuseninsa ulos vesilukosta.
Lopputuomio:
Todella ohut runko, jälleen. Tästä tuli jopa epäwitmäisempi kuin ensimmäisestä iteraatiosta. Lisäksi jostain tuntemattomasta syystä olut maistui aluksi pelkälle korianterille. Tämä oli erittäin hämmentävää, sillä korianterin määrää oli vähennetty edellisestä. Ehkä tällä kertaa korianteri oli ollut tuoreempaa. Korianterin aromit kuitenkin vähitellen tasoittuivat kypsyttäessä ja kolmen viikon kypsytyksen jälkeen ne olivat jo siedettävällä tasolla, vaikkakin edelleen liian korostuneena. Mallastamaton vehnä vei tämän erän.
Maltaat:
Mallastamaton vehnä, 2,0 kg (43,5%)
Simpson's Finest Lager, 2,0 kg (43,5%)
Weyermann Munich, 200g (4,3%)
Ohrahiutale, 400g (8,7%)
Vesiprofiili:
Ca+2: 15
Mg+2: 17
Na+: 36
Cl-: 39
SO4-2: 42
HCO3-: 62
pH: 5,3
Mäskäys:
Cereal mash, vettä 7,0 litraa
90 min @ 67 C, vettä 19,0 litraa
Huuhtelu: 10 min @ 77 C, vettä 12,0 litraa
Humala:
Sladek (5,2% AA), 20g, 60 min
Sladek (5,2% AA), 25g, 5 min
Muut:
Kuivattu curacaonkuori, 7g, 20 min
Kamomilla, 1,5g, 5 min
Korianterinsiemenet, 8g, 5 min
Tuore sitruunankuori, 8g, 5 min
Hiiva:
White Labs Belgian Wit WLP400
0.75 miljoonaa solua per ml per Plato.
Käyminen 20 C:ssa. Kun käyminen rahoittui, siirto huoneenlämpöön.
Witin epäonnistuminen jäi kummittelemaan mieleeni. Iltaisin nukkumaan mennessä mielessä kalvoi vain yksi ajatus: Olisi pitänyt tehdä cereal mash. Ennen edellistä iteraatiota olin hetken harkinnut cereal mashia, mutta päätin kuitenkin ottaa riskin steppailemalla ja näin steppailin itseni HAUTAAN! Tai, no en nyt aivan hautaan, mutta melkein. Kesä oli jo pitkällä, mutta raikas kesäinen wit uupui. Päätin korjata tilanteen.
Niinpä loppukesän/alkusyksyn panokierros kauhaisee käyntiin Voehan Wit III:lla. Tällä kertaa tavoitteena oli viimeinkin kesyttää mallastamaton vehnä. Edellisellä kerralla mallastamaton vehnä vain naureskeli steppailuyrityksilleni, mutta kuinka paljon mahtaakaan naurattaa vehnäpuurossa! Ottakaamme siis kovat otteet käyttöön ja hyödyntäkäämme cereal mashin taikaa.
Tein cerealin BYOn ohjeiden mukaisesti. Tässä tapauksessa cerealiin meni 2 kg mallastamatonta vehnää ja 500 g Simpson'sin pilsneriä tarjoilemaan entsyymeitä. Lisäsin aluksi maltaisiin neljä litraa kylmää vettä ja siitä aloin syntynyttä puuroa lämmittämään kohti 70 C:ta. 70 C:ssa pidin lyhyen reilun viiden minuutin tauon, jotta entsyymit ennättivät työskennellä tovin ennen tulevaa väkivaltaista denaturoitumista. Tämän jälkeen keitin koko puuromäskin sahtihenkisesti 30 minuutin ajan. Mäski geltainoitui ja imi vettä kosopäin prosessin aikana, joten pidin muutaman litran kiehuvaa vettä sivussa vesilisäyksiä varten. Lisäilin vettä lämmittämisen ja keittämisen aikana vähitellen sitä mukaa, kun puuro paksuuntui. Kuvasta näkyy vähän osviittaa millainen konsistenssi puurossa oli (hieman kuin snadisti liian ohutta kaurapuuroa). Tarkoitus on pitää mäski mahdollisimman paksuna, muttei kuitenkaan liian paksuna, ettei se pala keittäessä pohjaan. Loppujen lopuksi vettä meni seitsemän litraa tuohon 2,5kg cerealiin. On tärkeää huomioida, että tuon mäskin keittämisen aikana sen mäskin hämmentämistä ei saa lopettaa hetkeksikään tai koko komeus kärähtää kattilan pohjaan kiinni.
Ennen puuromäskin lämmittämistä pistin loput mäskäysvedet lämpeämään vedenparannusaineineen. Kun puurot oli keitelty heitin mäskäysvedet kylmälaukkuun ja puurot perään ja annoin lämpöjen tasaantua. Kun lämmöt olivat laskeneet vähän alle 70 C:n, oli aika heittää loput maltaista ja 250g kaurankuoria joukkoon ja varsinainen mäskäys sai alkaa. Tästä eteenpäin mentiinkin ihan perinteisellä metodilla vartin väelin mäskiä sekoittaen.
Vaikka joukossa oli kaurankuoria ja yritin valuttaa mäskiä niin hitaasti kuin pystyin, meni manifoldi silti tukkoon. Ei kuitenkaan kriittisesti ja sain kitkuteltua vierteet menestyksellä erilleen. Huuhteluvedessä oli sen verran korkeammat lämmöt, että valuttaminen sujui kuin leikki. Nyt jäljelle jääneessä mäskimuhjussa oli silminnähden havaittava ero aikaisempaan: Jäljelle jäi perinteisen "mallassoran" sijasta enemmänkin harmaata muhjua ja vehnäpuuron hyytelöklimpit olivat mitä ilmeisimmin liuenneet vierteeseen.
Sitten rummut pärisemään ja tehoja mittaamaan... Vihollinen on taltutettu: Tehot olivat jopa 78%! Värikin on upean greippinen! Vierteessä oli havaittavissa suhteellisen paksu suutuntuma, mikä enteilee hyvää.
Vierre käymispulloon, lyhyt hapetus, hiivan kauhaisu ja pulputtamaan. Todella hurja käminen puski jo toisena käymispäivänä kräusenit ulos vesilukosta. Nyt vain odottamaan totuuden hetkeä. Tällä haavaa kaikki näyttää lähes täydelliseltä, mutta ei juhlita vielä! Antaa ajan näyttää.
Mikä witbieristä sitten tekee niin erityisen haasteellisen? Raaka-aineteknisesti, jos teemme witin perinteitä kunnioittaen (miksi emme tekisi?), vaikeuskerrointa lisää runsas mallastamattoman vehnän osuus, joka on vehnäoluthenkisesti noin 50% koko mallasmäärästä. Mallastamaton vehnä on käytännössä katsoen pelkkää tärkkelystä ja proteiinia. Tämä tarkoittaa sitä, että yksinkertainen yksivaiheinen mäskäys ei tule kuuloonkaan, vaan vehnän tärkkelykset ja proteiinit täytyy nuijia ojennukseen ennen kuin ne saatellaan alfa- ja beta-amylaasientsyymien armoille mäskäyslämpötiloihin.
Mallastamaton vehnä antaa witbierille sen ominaisen vaalean samean värin, vehnäisen makunsa ja silkkisen paksun suutuntuman. Tämä kombinaatio yhdistettynä witbierin raikkauteen ja todella herkkään makumaailmaan tuo toisen puoliskon witbierin haasteellisuudesta: Witbier on tasapainoakrobatiaa parhaimmillaan/pahimmillaan. Pienikin virhearvio maustamisessa, mallasvalinnoissa, hiivauksessa, käymisessä, humaloinnissa tai mäskäyksessä humpsauttaa muutoin erinomaisen witbierin keskinkertaiseksi. Witbier on armoton olut tekijälleen ja siispä hatunnostot kaikille pienemmille panimoille, joilla riittää ruista (tai vehnää) ranteessa saada kelvollinen witbier markkinoille.
Voeha Wit I - Mutkat suoriksi
23 litraa, OG 1.045, FG 1.011, 18 IBU
Vehnämallashiutale, 2,0 kg (45,5%)
Viking Pilsner, 2,0 kg (45,5%)
Viking Munich, 200g (4,5%)
Ohrahiutale, 200g (4,5%)
Vesiprofiili:
Ca+2: 60
Mg+2: 5
Na+: 10
Cl-: 95
SO4-2: 55
HCO3-: n/a
pH: 5,3
Mäskäys:
20 min @ 43 C, vettä 8,0 litraa
75 min @ 66 C, vettä 14,5 litraa
10 min @ 76 C, vettä 21,0 litraa
Huuhtelu: 10 min @ 76 C, vettä 9,0 litraa
Humala:
East Kent Goldings (6,5% AA), 25g, 60 min
Muut:
Kuivattu curacaonkuori, 8g, 20 min
Kamomilla, 1,5g, 5 min
Korianterinsiemenet, 15g, 5 min
Kuivattu curacaonkuori, 7g, 5 min
Hiiva:
Wyeast Belgian Witbier 3944
0.75 miljoonaa solua per ml per Plato.
Käyminen 19 C:ssa. Kun käyminen rahoittui, siirto huoneenlämpöön.
Arkistojen kätköistä löytyi tämä ensimmäinen wit-resepti, joka syntyi maaliskuussa 2016. Pidän erityisen paljon sekä vehnä- että belgioluista, joten mikäpä olisikaan parempi olut ottaa valmistuslistalle kuin belgialainen vehnäolut. Koska vehnän kanssa puljaamisesta kokomallaskontekstissa ei tuolloin vielä ollut juurikaan kokemusta, päätin lähteä nössösti liikkeelle "vale-witillä" ja valitsin vehnäraaka-aineeksi mallastetun vehnähiutaleen.
Mäskäyksessä on kolme vaihetta: Suhteellisen matala proteiinitauko 43 C:ssa, jotta tuossa vaiheessa vielä erittäin paksun mäskin proteiinit menisivät mahdollisimman tehokkaasti paloiksi. Mäskäys vähän kuivemman oluen saamiseksi 66 C:ssa. Loppuun vielä mashout vehnähyytelön takia 76 C:ssa. Vesiprofiilina laiskasti Brewer's Friendin defaultti "Light and malty". Tehot oli ilahduttavasti yli 80%. Keitto eteni ilman sen suurempia tapahtumia.
Tähän olueen myös meni 1,5 litraa hapatettua vierrettä tavoitteena tuoda historialliselle witille ominaista pientä happamuutta. Vierteen osittaista hapattamista käsittelen yksityiskohtaisemmin jonakin toisena kertana. Tämä olut oli ensimmäinen, missä moista tekniikkaa kokeilin. Näin jälkikäteen teorisoituna idea oli potentiaalinen, mutta hapanvierrettä oli aivan liikaa. Ehkä puoli litraa olisi ollut soveliaampi. Lisäksi lisäsin hapanvierteen keittymään suhteellisen aikaisessa vaiheessa, jolloin herkullisimmat hapanvierteen aprikoosimaiset aromit haihtuivat ilmaan.
Keittelyiden jälkeen vierteen jähdytys 19 C:een ja hiiva startterista töihin. Wyeastin 3944 kävi hitaasti ja hiiva muodosti suunnattoman kräusenin! Kolmen viikon jälkeen käyminen voitiin vihdoin todeta päättyneeksi ja siirtyä pullotukseen. Hiiva oli tuottanut kosolti rikkiyhdisteitä ja käymispullo tuoksahti perin viheliäältä. Kun rikki vähitellen haihtui tuli tilalle herkullinen witille ominaiset mausteiset aromit. Hiilihapotus suhteellisen ronskisti 3.0:aan.
Lopputuomio:
Oluesta tuli pääosin hiivan ansiosta hyvin witmäinen, mutta runko oli ohuempaa kuin motivaatiokonsultin substanssiosaaminen. Tämä saattoi johtua ehkä liiankin tehokkaasta proteiinirestistä, millä on taipumusta, varsinkin lämötila-alueen alarajoilla, ohentaa runkoa kosopäin. Myös vehnän maku oli erittäin heikko. Ohut runko ja vaimea maltaisuus entisestään korostivat pieneksi tarkoittamaani happamuutta. Oluen mausteet olivat kuitenkin erittäin hyvin tasapainossa ja juuri sopivasti taka-alalla. Vaikkei tästä nyt varsinaisesti witiä tullutkaan, olut oli kuitenkin omalla tavallaan perin onnistunut ja erittäin raikasta kesä- ja saunajuotavaa! Olut osallistui vuoden 2016 Valtakunnalliseen kotiolutkilpailuun sijoittuen kolmanneksi belgialaisten ja vehnäoluiden sarjassa.
Voeha Wit II - Unmalted With Vengeance
Kriittiset mitat:
19 litraa, OG 1.045, FG 1.009, 15 IBU
Mallastamaton vehnä, 2,0 kg (41,2%)
Viking Pilsner, 2,0 kg (41,2%)
Viking Munich, 200g (4,1%)
Kaurahiutale, 400g (8,2%)
Panimosokeri, 250g (5,2 %)
Vesiprofiili:
Ca+2: 15
Mg+2: 17
Na+: 36
Cl-: 39
SO4-2: 42
HCO3-: 62
pH: 5,3
Mäskäys:
20 min @ 53 C, vettä 12,0 litraa
90 min @ 67 C, vettä 18,0 litraa
Huuhtelu: 10 min @ 77 C, vettä 12,0 litraa
Humala:
Saaz (3,3% AA), 25g, 60 min
Saaz (3,3% AA), 25g, 5 min
Muut:
Kuivattu curacaonkuori, 7g, 20 min
Kamomilla, 1,5g, 5 min
Korianterinsiemenet, 12g, 5 min
Tuore sitruunankuori, 8g, 5 min
Hiiva:
White Labs Belgian Wit WLP400
0.75 miljoonaa solua per ml per Plato.
Käyminen 20 C:ssa. Kun käyminen rahoittui, siirto huoneenlämpöön.
Keväällä 2017, vuosi ensimmäisen Voeha Witin julkaisun jälkeen, oli jatko-osan vuoro. Resepti on copy-pastea aikaisemmasta. Pieninä muutoksina viimeinen curacaolisäys on korvattu tuoreella sitruunankuorella, korianterin määrää on hieman tiputettu, mäskäysprofiili on vaihdettu Mosherin witiin, humalaksi on pistetty Saazia ja Wyeastin hiivan tilalla on White Labsin vastaava WLP400. Isompana muutoksena tällä kertaa päätin hypätä pimeään ja kokeilla mallastamatonta vehnää. Edellisen witin korkea tehokkuus valoi uskoa siihen, että mallastamaton vehnä olisi vain marginaalisesti huonompi samalla steppimäskäyksellä. Steppaamallahan sitä munkitkin witinsä tekivät, niin miksen sitten minäkin! Laskelmien pohjaksi otin 70%:n tehokkuuden. Paskanamrjat, eihän se mihinkään mäskääntynyt! Tehot jäivät alle 60%:n ja tätä vajausta jouduin kompensoimaan vähentämällä oluen määrää ja lisäämällä sokeria. Myös vierre oli kirkasta, lähes pilsnermäistä, eikä samean vehnäistä mitä olisi odottanut. Käydessään tämäkin olut melkein puski kräuseninsa ulos vesilukosta.
Lopputuomio:
Todella ohut runko, jälleen. Tästä tuli jopa epäwitmäisempi kuin ensimmäisestä iteraatiosta. Lisäksi jostain tuntemattomasta syystä olut maistui aluksi pelkälle korianterille. Tämä oli erittäin hämmentävää, sillä korianterin määrää oli vähennetty edellisestä. Ehkä tällä kertaa korianteri oli ollut tuoreempaa. Korianterin aromit kuitenkin vähitellen tasoittuivat kypsyttäessä ja kolmen viikon kypsytyksen jälkeen ne olivat jo siedettävällä tasolla, vaikkakin edelleen liian korostuneena. Mallastamaton vehnä vei tämän erän.
Voeha Wit III - Fall of The Unmalted One
Kriittiset mitat:
22 litraa, OG 1.050, FG 1.012, 16 IBU
Mallastamaton vehnä, 2,0 kg (43,5%)
Simpson's Finest Lager, 2,0 kg (43,5%)
Weyermann Munich, 200g (4,3%)
Ohrahiutale, 400g (8,7%)
Vesiprofiili:
Ca+2: 15
Mg+2: 17
Na+: 36
Cl-: 39
SO4-2: 42
HCO3-: 62
pH: 5,3
Mäskäys:
Cereal mash, vettä 7,0 litraa
90 min @ 67 C, vettä 19,0 litraa
Huuhtelu: 10 min @ 77 C, vettä 12,0 litraa
Humala:
Sladek (5,2% AA), 20g, 60 min
Sladek (5,2% AA), 25g, 5 min
Muut:
Kuivattu curacaonkuori, 7g, 20 min
Kamomilla, 1,5g, 5 min
Korianterinsiemenet, 8g, 5 min
Tuore sitruunankuori, 8g, 5 min
Hiiva:
White Labs Belgian Wit WLP400
0.75 miljoonaa solua per ml per Plato.
Käyminen 20 C:ssa. Kun käyminen rahoittui, siirto huoneenlämpöön.
Witin epäonnistuminen jäi kummittelemaan mieleeni. Iltaisin nukkumaan mennessä mielessä kalvoi vain yksi ajatus: Olisi pitänyt tehdä cereal mash. Ennen edellistä iteraatiota olin hetken harkinnut cereal mashia, mutta päätin kuitenkin ottaa riskin steppailemalla ja näin steppailin itseni HAUTAAN! Tai, no en nyt aivan hautaan, mutta melkein. Kesä oli jo pitkällä, mutta raikas kesäinen wit uupui. Päätin korjata tilanteen.
Niinpä loppukesän/alkusyksyn panokierros kauhaisee käyntiin Voehan Wit III:lla. Tällä kertaa tavoitteena oli viimeinkin kesyttää mallastamaton vehnä. Edellisellä kerralla mallastamaton vehnä vain naureskeli steppailuyrityksilleni, mutta kuinka paljon mahtaakaan naurattaa vehnäpuurossa! Ottakaamme siis kovat otteet käyttöön ja hyödyntäkäämme cereal mashin taikaa.
Ennen puuromäskin lämmittämistä pistin loput mäskäysvedet lämpeämään vedenparannusaineineen. Kun puurot oli keitelty heitin mäskäysvedet kylmälaukkuun ja puurot perään ja annoin lämpöjen tasaantua. Kun lämmöt olivat laskeneet vähän alle 70 C:n, oli aika heittää loput maltaista ja 250g kaurankuoria joukkoon ja varsinainen mäskäys sai alkaa. Tästä eteenpäin mentiinkin ihan perinteisellä metodilla vartin väelin mäskiä sekoittaen.
Vaikka joukossa oli kaurankuoria ja yritin valuttaa mäskiä niin hitaasti kuin pystyin, meni manifoldi silti tukkoon. Ei kuitenkaan kriittisesti ja sain kitkuteltua vierteet menestyksellä erilleen. Huuhteluvedessä oli sen verran korkeammat lämmöt, että valuttaminen sujui kuin leikki. Nyt jäljelle jääneessä mäskimuhjussa oli silminnähden havaittava ero aikaisempaan: Jäljelle jäi perinteisen "mallassoran" sijasta enemmänkin harmaata muhjua ja vehnäpuuron hyytelöklimpit olivat mitä ilmeisimmin liuenneet vierteeseen.Sitten rummut pärisemään ja tehoja mittaamaan... Vihollinen on taltutettu: Tehot olivat jopa 78%! Värikin on upean greippinen! Vierteessä oli havaittavissa suhteellisen paksu suutuntuma, mikä enteilee hyvää.
Vierre käymispulloon, lyhyt hapetus, hiivan kauhaisu ja pulputtamaan. Todella hurja käminen puski jo toisena käymispäivänä kräusenit ulos vesilukosta. Nyt vain odottamaan totuuden hetkeä. Tällä haavaa kaikki näyttää lähes täydelliseltä, mutta ei juhlita vielä! Antaa ajan näyttää.
Jatkosuunnitelma
Näyttää uhkaavasti siltä, että kolmas yritys toden sanoo. Onnistunut wit tarjoaisi toisen sulan kotipanimohattuun ja jälleen yksi henkilökohtaisista tavoitteista olisi saavutettuna. Onnistuessaan on tässä mitä parhain mahdollisuus lähteä kehittämään witiä mieleiseeni suuntaan. Yksi potentiaalinen kokeilukohde on testata jälleen osittaishapatusta, mutta huomattavasti pienemmällä määrällä. Noin puoli litraa hapanvierrettä voi antaa oluelle hyvän pirteän ja raikkaan pohjaboogien, mikä jää oivasti taka-alalle. Mutta katsellaan nyt ensin mikä on lopullinen tuomio!
Mielenkiinnosta kyselen, miten tuo kolmas versio onnistui?
VastaaPoista