Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Let's saht!

Kuva
Sahti ist best! Sahdin valmistus on kiehtonut jo pidemmän aikaa, mutta viheliäästi huonosti säilyvänä tuotteena ei sitä ole koskaan tohtinut valmistaa. Ei yksinkertaisesti vain pysty juomaan yksin tonkallista. Sain sitten idean, että syyskuun alussa on kauhaisemassa tulille Muusikoiden.netin miitti, niin sieltähän löytyy juojia vaikka millä mitalla, joten nyt on oiva tekosyy valmistaa kosopäin sahtia! Pohjaksi projektille otin Reittausblogin mitä erinomaisimman sahtiohjeen . Reittausblogista voit käydä tsekkailemassa keskeisimmät perusparametrit sahdille. Sahdin erohan tavalliseen olueen on hieman erikoinen mäskäysmenetelmä, missä mäskin lämpötilaa nostetaan kädenlämpöisestä vähitellen ylöspäin, joissain tapauksissa jopa kiehuvaksi asti. Lopuksi mäski valutetaan ns. kuurnassa katajanoksien läpi ja syntynyt vierre käytetään tavallisella leivinhiivalla. Sahti vaikuttaa todella simppeliltä valmistettavalta, ja ei ihmekään, sillä onhan kyseessä perinteisestikin kotioloissa tehtävä

Saison, sassöön, sassyh, eyh!

Tosi kuivaa meininkiä Tänään on vuorossa saisonta! Saison on perinteinen belgialainen "maatilaolut". Se on muiden belgioluiden tapaan hiivavetoinen ja mausteinen ale. Erityispiirteenä saisonissa on suorastaan brutaali kuivuus. Saisonin ominaispaino on tyypillisesti lähellä 1.000:aa. Kuivuus syntyy pääasiassa aggressiivisen saison-hiivan voimalla, mutta kuivuutta tavallisesti boostataan mäskäämällä alhaisemmassa lämötilassa käymiskelpoisten sokereiden maksimoimiseksi. Saison on ylivoimaisesti yksi helpoimmista oluista saada onnistumaan tyylinmukaisesti ja on IPAn ohella yksi pomminvarmoista aloittelijaoluista. Panijan kannalta saisonin etuna on todella löyhä tyylimäärittely, mikä sallii hieman kokeellisemmankin säätämisen mm. maustamisen ja muiden ainesosien suhteen. Vastaavasti oluen aterioijan kannalta tämä voi olla ongelma, sillä saisoniksi nimetty olut voi olla ihan mitä vain, jos kyseessä ei ole aitoa belgialaista tavaraa. Tähän väliin pieni anekdootti: Olin kä